"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

383. tarina (Arkeni - neljät häät... osa 1)

Tiina toivoi, että kertoisin turkkilaisista häistä. Tässä kohden piti oikeasti miettiä. Olen kyllä ollut useimmissakin häissä, mutta ne kaikki ovat olleet niin kovin erilaisia. On ollut avioliittotoimisto-häitä, turkkilaisia musiikki täysille ja tanssit pystyyn-häitä, suomalaisturkkilaisia häitä ja sitten kirkkohäitä, joissa ei ole niinkään kyse turkkilaisista häistä vaan kristillisistä häistä. Pitänee siis kertoa kaikista näistä neljistä häistä, jotta tulisi oikeammanlainen kuva?


Sitä odottaisi tällaisen vieraanvaraisuuskulttuurin keskellä, että häissä ja muissakin juhlissa pöydät notkuu ja juhla kestää loputtomiin. Siksi ensimmäiset avioliittotoimisto (Evlendirme dairesi) - häät olivat varsin kummallinen kokemus. Ystävämme tytär, jota emme edes itse tunteneet, oli menossa naimisiin. Meidät oli kutsuttu paikalle. Kokoonnuimme siis juhlatamineissamme tuon suuren Evlendirme dairesin eteen ja astuimme sisään sen suureen odotushalliin. Väkeä oli hurjasti paikalla ja pian huomasimme, että kaikki emme ole tulleet todellakaan samaan juhlaan, vaan siellä täällä meni morsiuspareja. Neuvoa kysyessämme, joku kertoi, että seunustalta olevista valotauluista voi etsiä oman parin nimen ja sen perässä oleva koodi kertoo missä salissa heidät vihitään. Saleja oli kymmenittäin, joten jo siitä voinee päätellä, että Turkissa avioliittoon vielä astellaan tiheästi.


Lopulta olimme oikean salin luona ja ystävämme löysi meidät ovelta kurkkimasta. Tulimme johdatelluksi tuon elokuvamaisen salin etuosaan morsiammen isän kanssa istumaan. Istuuduimme penkkiin odottamaan. Tasan sovittuna aikana saapui tuomari ja hääpari täysissä tällingeissään ja istuivat lavalle varatun pöydän ääreen. Heiltä kysyttiin aiheeseen liittyviä kysymyksiä, tuomari piti pienen puhuttelun ja lopulta kirjoitettiin avioliittotodistus tms. Yleisö taputti ja tuomari poistui paikalta. Koko hommaan oli mennyt ehkä noin 10-15 minuuttia. Aikalailla samanlainen toimenpide, kun siviilivihkiminen Suomessa?


Pian meitä vieraita alettiin johdatella määrätietoistesti toisesta ovesta ulos,  sillä tätäkin salia tarvittiin pian uusiin häihin. Eli viimeisin pari uunista ulos ja uutta peltiä sisälle. Tulo-ovella jo seisoi kärsimättömänä seuraavan parin yleisö, joka valui sisälle samaa tahtia kun me kävelimme pois. Kävelimme siis ulos toiseen halliin, jossa hääpari seisoi odottamassa. Alkoi lahjarahojen ripustaminen paiskunnassa roikkuviin nauhoihin. Sitä mukaan ripustajasta ja pariskunnasta napattiin kuva, heille annettiin hääkarkki ja ohjattiin jonottamaan kuvan tulostusta. Sitten vain ovesta ulos ja häät oli juhlittu. Koko toimenpiteeseen oli mennyt ehkä vähän yli puolituntia ja me olimme pöllämystyneitä. Tässäkö kaikki, mitäs nyt tehdään? Kun oli niin nälkäkin, niin mentiin sitten itseksemme syömään.


Jos pariskunnalla on edes hieman rahaa, kutsutaan vieraat myös "musiikki täysille ja tanssit pystyyn- tilaisuuteen". Ne järjestetään yleensä hääsalongeissa eli sitä varten suunnitelluissa suurissa tiloissa. Kaava on näissäkin aina yleensä sama. Tilaan lähdetään yleensä morsiamen kotoa. Tai lähisuku ja ystävät lähtevät tööttäävänä autoletkana. Ensin tulee morsiusparin auto, jota seuraa liinoin merkityt hääseurueen autot. Kierretään lähiteitä ja töötätään, että koko seutukunta varmasti kuulee. Mitä pitempi ja äänekkäämpi letka, sitä parempi. Joka risteyksessä lapset kieppuvat vaarallisesti hääseurueen auton ympärillä, sillä pyytävälle kuuluisi antaa rahaa. Minusta näyttää, että kukaan ei enää anna. Se ei estä yrittämistä ja uskaliaimmat lapset makoilevat auton konepelleillä ruinaamassa saataviaan.


Lopulta saavutaan hääsalonkiin, johon muut vieraat ovat tulleet suoraan kodeistaan. Musiikki soi niin lujaa, että ei tarvitse kuvitellakaan keskustelevansa kenenkään kanssa mitään koko iltana. Istutaan missä nyt sattuu olemaan tilaa ja sitten odotetaan. Morsiusparin saapuessa heidät ohjataan omalle paikalleen. Illan kuluessa on tarjoilua. Unohda tosin edelleen ruoat ja notkuvat pöydät. Vaatimattomimmillaan tarjoilut ovat olleet mehupurkki ja pala kakkua. Runsaimmillaan meidän käymissämme häissä on tullut lautanen, jossa on ollut vaikka pala börekkiä, pala kakkua ja muutama keksi, sekä se mehu tai limsa. Itse voi ostaa salongista kahvia, teetä ja pikkupurtavia.  Tai sitten ei. Sekin riippuu salongista.


Entä sitten ohjelma? Jos pariskunnalla on varaa pitää hääsalonki-häät, on ohjelmassa hääkakun leikkaaminen, rahojen ripustaminen ja tanssia. Juuri tuossa järjestyksessä tai sitten vaihtaen ripustamisen ja kakun leikkaamisen paikkaa. Rahat ripustetaan siis juhlan alkuvaihessa, eikä avioliittotoimistolla, kuten edellä kuvaamissani häissä. Kuuluttaja kertoo, hieman liioitellen, paljonko kukakin ripusti. Rahan sijasta voi myös antaa kultaa. Kultaa myydään sekä ketjuina, rannerenkaina tai sitten eriarvoisina kultakolikkoina. Myös kulta ripustetaan morsiuspariin. Kun kaikki lahjat on annettu, poistuu hääpari takahuoneeseen laskemaan päivän saldon ja jättämässä rahat parempaan talteen. Ja sitten voi tanssi alkaa.


Turkkilaiseen juhlaan kuin juhlaan kuuluu siis kovaääninen musiikki ja rivitanssit. Musiikki tulee joko nauhalta tai sitten paikalle tulee rumpali ja pillipiipari. Nämä kaksikin saavat soittimistaan sellaiset desibelit, että Suomessa jo vaadittaisi kuulosuojainten käyttöä. Siellä menee sekaisin mummot ja tyttöset, miehet ja naiset. Ikään ja sukupuoleen katsomatta. Myös ulkomaalaista halutaan mukaan, ehkä sitten siksi juhlan hassuttelu-aiheeksi, kun voi katsoa miten pieleen se tanssii:). Itse en tanssi ja joka juhlan ohjelmanumeroni onkin kieltäytyä sitkeästi sitkeistä tanssikutsuista. Jos suinkin omistaisin edes jonkun sorttisen rytmitajun, olisin kyllä opetellut, sillä minusta nämä kansantanssit ovat hauskan näköisiä. Joskin täytyy tunnustaa, että ei niitä nyt jaksa kovin montaa tuntia siinä melutasossa katsella, vaan mitta täyttyy kovin nopeasti ja viimeistään parin tunnin päästä sitä rupeaa miettimään, että jokohan olisi soveliasta poistua vaihvihkaa paikalta....


Häät ovat siis Turkissakin suuri taloudellinen ponnistus. Vieraita pitäisi saada kutsuttua paljon, sillä monelle köyhemmälle parille nämä häistä saadut raha- ja kultalahjat ovat varsin oleellinen pesämuna yhteisen taipaleen aluksi. Ja jos rahaa ei oikein ole, ymmärtäähän sen, että on vaikea järjestää mitään isoja pitohäitä. Suurin taloudellinen ponnistelu häistä kyllä edelleen tulee vanhemmille, sillä joku kirjoittamaton sääntö täälla on, että nuorelle parille pitää vanhempien kustantaa ensiasunnon huonekalut. En muista nyt mitä huoneita piti kummankin vanhemman kalustaa, mutta aika tasan se taitaa mennä puoleksi ja puoleksi. Eikä mikään vanha käy, vaan uutta sen olla pitää. Kodinkoneineen kaikkineen tämä on suuri summa. Lähisuvulta odotetaan myös aika suuria kulta tai rahasummia lahjaksi, joten monesti on nähnyt ystävien kasvoilla huolen ryppyjä sukulaisten häiden lähestyessä. 

Jatkuu seuraavassa numerossa...

ps. Olen pahoillani, mutta kuvat on kyllä tosi surkeita. Tilat ovat pimeitä tai sitten ihmiset liian tunnistettavia....

14 kommenttia :

Petra kirjoitti...

Meidat vihittiin avioliittotoimistossa, vanhemmille kerrottiin etta naimisiin on menty toimituksen jalkeen, jottei kellekaan tule mieleen jarjestaa mitaan juhlaa. Jos suoraan sanon niin kaikki turkkilaiset haat joissa olen ollut ovat jotenkin niin korneja ja tylsia enka ole haista kiinnostunut ihminen kylla missaan pain maailmaa. Meilla oli todistajina ystavat, joiden kanssa kaytiin syömassa ja loppu vuosi kuunneltiin motkotusta pitamattömista haista. Haat on mulle kauhistus, en löyda etsimallakaan itsestani sellaista puolta joka haluaisia olla paivan prinsessana haissa.

Allu kirjoitti...

Ja minä kun luulin, että siellä Turkissa tarjotaan häissä runsaasti ruokaa. Erikoista, että jonkun häihin kutsutaan ihmisiä, joita morsiuspari ei lainkaan tunne. Täälläkin näkee jossain kaupunginosassa turkkilaisten juhlasaleja ja siellä vietetään isoja häitä.

Matkatar kirjoitti...

Mielenkiintoista! Voisivat olla aika ihmeissään suomalaisten notkuvista pöydistä ja pitopalveluista häissä...

Riina kirjoitti...

Mielenkiintoinen tämäkin postaus! Täällä on myös tapana, että hääväki siirtyy vihkipaikasta juhlapaikkaan tööttäilevässä letkassa ja morsiusparin auto on usein koristeltu sifongilla. Näitä tööttiautoletkoja näkee (ja kuulee) aina silloin tällöin kaupungilla. Ja tietysti maallakin. :D

Mine kirjoitti...

Petra: Sinä sanoit nyt jotakin, jota minä vain ajattelin uskaltamatta kirjoittaa:). Tosin olen minä ollut täällä hauskoissakin häissä, mutta niistä sitten ensi kerralla...

Allu: No niin minäkin luulin ja oikein paastosin ennen ensimmäisiä häitäni. Sen jälkeen olen oppinut, että ennen turkkilaisia juhlia pitää syödä. Muuten kuolee nälkään... Ja ulkomaalainen saa paljon hääkutsuja, jopa ihmisiltä joita ei ole koskaan nähnyt. Mitä enemmän vieraita, sitä enemmän rahaa hääparille. Ja ulkomaalaiset on vielä tosi rikkaita, joten sen puoleen hyviä vieraita:D.

Matkatar: Kylissä on ilmeisesti vielä sellaista kunnollista ruokahäät meininkiä. Eli luulen, että se periaatteen tasolla on monille ihan tuttua, mutta kun ei ole rahaa, niin....

Riina: No, sitten Turkissa ollessasi tiedät heti, että mistä on kyse...

Tiina kirjoitti...

Meidän naapurissa asui kymmenisen vuotta sitten turkista tullut kurdiperhe, ja tätä kautta pääsin kurkistelemaan hieman turkkilaista kulttuuria, myös heidän ystäviensä häiden merkeissä. Minä kun olin se kummallinen suomalainen naapuri joka uskaltaa/haluaa olla tekemisissä vieraasta kulttuurista tulleiden naapureiden kanssa. Hääparia en sen kummemmin tuntenut, olin nähnyt heidät joskus ohimennen naapurissa käydessäni.
Mutta ne häät. Ne pidettiin pienessä ravintolassa, jonne meidät (mies ei lähtenyt, vain poika ja minä) pyydettiin klo kuudeksi. Suomalaiseen tapaan oltiin täsmällisiä, mutta ravintolassa oli vain muutama ihminen, jotka kyllä arvasivat keitä me olemme, joten pöytään istumaan vaan. Siinä sitten istuttiin tunnin verran ja odoteltiin muuta väkeä ja hääparia saapuvaksi :) En muista, mitä häissä tarjottiin, mutta mitään kovin suureellista se ei varmaankaan ollut, kun ei ole mieleen jäänyt (täytyy etsiä valokuvia muistin virkistämiseksi). Naapurit sanoivat, ettei tarvitse tuoda lahjaa, mutta kertoi, että raha ja kulta ovat ne normilahjat, minä vein kultaiset korvakorut - tiedä sitten oliko se ok vai ei, mutta jotain halusin viedä.
Ohjelmassa oli juurikin jokin lahjaosuus ja sen jälkeen tanssia, tanssia... :D Kokemus se oli tuokin, mutta toiste ei tarvitse turkkilaisia häitä kokea :) En muutenkaan ole mikään suuri hää-fani, edes suomalaisten häiden, jotenkin ne vaan on aina niin tylsiä....

Anonyymi kirjoitti...

Olipas tylyt ja tylsät juhlat ? Minä kyllä pidän häistä ja muistakin juhlista; jopa hautajaisista, jos vainaja on vanha ja vähemmän läheinen. Surusta huolimatta on mukava tavata sukulaisia + muita tuttuja. Häissä on tähän asti ollut lähes AINA mukavaa; vain yksissä häissä vuosia sitten loppui karjalanpaisti kesken, mutta muutoin on aina "napa paukkunut".

Lisäksi paljastan olevani semmoinen "juhlaitkijä"; kyyneleet tulevat helposti häissä, hautajaisissa, rippi- ja yo-juhlissakin...

(Ex-) Ystäväni on vihitty Romaniassa ensin ja siunattu avioliittoon Suomessa. Hän on kertonut kaikenmoista häistään + kuvioista ennen häitä; ostivat mm. dollareilla todistukset verikokeista, joita ei siis koskaan otettu, mutta tulokset järjestyivät näppärästi viranomaisten käyttöön... t:Tiina

Satu kirjoitti...

Höh. Minusta rupesi kuulostamaan siltä, että turkkilaisten häiden tarkoituksena on kerätä vain vierailta rahaa. :-(

Joskus aiemmin sanoitkin jossakin kommentissasi, että turkkilaisissa häissä ei juuri ruokaa tarjota, mutta siltikin tuo tuli vähän yllätyksenä. Miten vieraiden oletetaan tanssivan ja hilluvan häissä monta tuntia, jos ei kerran siellä saa edes ruokaa. ;-) Hääkakkua kuitenkin ilmeisesti on aina tarjolla?

Mine kirjoitti...

Tiina: Minäkin toivon sitten olevani sellainen naapuri, joka ei katso kansallisuuteen vaan persoonaan:). Toivon, että lähipiirissäni asuu monta turkkilaista ja kurdia, niin ei ole niin orpo olo:D. Justiinsa juu, ihan sait sitten kokea turkkilaiset häät: odottelua, mieleenpainumatonta ruokaa ja tanssia tanssia vain. Oletettavasti hieman siedettävämmällä volyymilla. Täällä siis musiikki soi joka paikassa niin lujaa, että elokuviinkin on pakko sonnustautua korvatulpilla:(. Ei ihme, vaikka koko kansa kärsisi kuulon alentumisesta.

Tiina: Minäkin tykkään kyllä sukujuhlista. Etenkin kun niin harvoin muuten tullaan yhteen. Mutta itse en kestä olla juhlan aihe. Paitsi meillä oli niin hauskat häät, että siellä viihdyin:). Mutta siellä ei tanssittu vaan oli runsaasti ystävien tekemää ohjelmaa...

Niin, ja minutkin voisi palkata itkijänaiseksi, sillä osaan myös vetistellä ja herkistellä...

Hippu: Niin, se tunne siinä kyllä syntyy. Eli tuntemuksesi oli ihan oikea. Ja toisaalta sen kyllä ymmärtää, sillä se raha tulee monelle tarpeeseen.

Kuule, sitä kakkuakin saa vain niin vähän, että sillä ei kyllä hilluta. Mutta paikalliset osaavat varmaan tulla tilaisuuksiin juuri syöneenä..

Jael kirjoitti...

Aikamoinen avioliittotehdas tuo ensimmäinen;D
Ja olen ihan yllättynyt siitä,.että ruokapuoli häissä on noin vaatimaton;täällä taas häissä voi syödä kunnollakin;D
Kiva oli lukea turkkilaisesta hääkulttuurista:)

Mine kirjoitti...

Yaelian: Sanos muuta. Huh. Ja tarjoilujen tosiaan luulisi olevan täällä kunnia asia, mutta ehei.

Tiina kirjoitti...

Oli pakko kaivaa ne muutama hääkuva esiin - niissä oli vain tanssia, sekä hääpari leikkaamassa kakkua, joka oli sellainen yksikerroksinen, normikakun kokoinen. Ei siitä kyllä ruokalusikallista enempää ole vieraille riittänyt :)

Mine kirjoitti...

Tiina: No, sekin menee omien kokemusten kanssa yksiin:). Kakkua saa siis tosi vähän, mutta ei se mitään kovin hyvää ole ollutkaan, joten ei haittaa.

A kirjoitti...

Kiitos kuvista ja selostuksesta, Mine!:)

Maassa maan tavalla tai...